
Eero Klaavo
Opiskelija, kirkkomusiikin ylioppilas
Tuomiokirkon seurakuntaneuvoston jäsen
Yhteiseen kirkkovaltuuston varajäsen



Olen 20-vuotias kirkkomusiikin ylioppilas.
Asun Inkilänmäellä vaimoni Linnean kanssa. Lähdin ehdolle seurakuntavaaleissa, koska haluan omalla toiminnallani olla tekemässä kotiseurakunnastamme yhteisöä, jonka toiminta perustuu pyhän Raamatun sanaan. Mielestäni seurakunnan tärkein tehtävä on kertoa ilosanomaa ylösnousseesta Vapahtajasta.
On tärkeää, että seurakunnassa järjestetään monipuolista toimintaa, jolla tavoitetaan mahdollisimman monia ihmisiä. Ajattelen, että seurakunnan ehdoton voimavara on moniammatillinen yhteisö, jossa toimii niin teologian, säveltaiteen, diakonian kuin lapsi- ja nuorisotyönkin asiantuntijoita. Oman tärkeän lisäpanoksensa toiminnalle tuovat vapaaehtoiset.
Toivon, että seurakunta saa olla vaikeissa elämäntilanteissa turvapaikkana, jossa on halua käydä keskusteluja ja tukea heikommassa asemassa olevia. Käytettävissä olevat resurssit tulee käyttää tehokkaasti niin, että niillä saavutettaisiin mahdollisimman paljon hyvää.
Ehdokkaaksi lähtiessäni mielessäni pyöri hyvin usein virsi 434, Kunnian Herraa palvelkaa. Ajattelen, että siinä on hyvin ilmaistu seurakunnallisen toiminnan tarkoitus:
1. Kunnian Herraa palvelkaa
kaikille siunaukseksi
armoa vieden avaraa
ihmisten vapaudeksi.
Riemu on suuri taivaassa,
tuhlaajalasten kotona,
aina kun syntinen kääntyy.
3. Sydämin, suin ja kätten töin
avuksi kiiruhtakaamme.
Rukous nouskoon päivin, öin,
Herralta Hengen me saamme.
Hätä ja tuska maailman
suurempi on kuin aavistan.
Ken tahtoo kärsivää auttaa?
Yhteystietoni:
puh. 044 302 2510
eero.klaavo@hotmail.fi

